sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Öljynjäähdytin versio 2.0

Muutama kuukausi on otettu etäisyyttä bussiin muiden projektien parissa, syksyllä tuli niin sanotusti mitta täyteen öljyvuotojen korjailuissa. Viime viikolla oli ilmeisesti kulunut tarpeeksi aikaa ja tallin nurkassa nököttävä pallukka alkoi vetää puoleensa. Lisäöljynjäähdytin on seisonut pahvilaatikossa työpöydällä kokoajan ja päätin nyt yrittää uudemman kerran sen asennusta.

Syksyllä joku mainosti palstalla paikallista hytikkaliikettä joten perjantaina suuntasin Salhydroon kenno ja adapteri kainalossa. Näin olisi pitänyt tehdä alunperinkin. Ei mennyt montakaan minuuttia kun pöydällä oli letkut puristettuna kunnon liittimin. Hintakaan ei päätä huimannut! Ei kannata jatkossakaan alkaa leikkimään huonojen letkujen ja klemmareiden kanssa, kun lähes samalla rahalla saa oikeasti hyvää tavaraa.


Tänä aamuna kävin ruuvaamassa kennon ja adapterin paikoilleen jo kukonlaulun aikaan. Kaikki palikat istuivat nätisti paikoilleen. Loppuviikolle näyttäisi kelitkin taas lauhtuvan plussan puolelle joten sitten voisi suorittaa koekäytön.


Auton alla kun könysin, niin eiköhän siellä lohkon ja vaihteiston välissä näkynyt taas pieni tippa öljyä. Voi *erkele, syksyllä kun konetta stefan vaihdon jälkeen pihassa käytin kuumaksi pariinkin otteeseen, niin silloin ei vuotoja näkynyt missään. Täytyy nyt laittaa sormet ristiin ja toivoa, että tuo helmi oli vain aiempien öljyvuotojen jäljiltä lohkon pintaan levinnyttä öljyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti